Blogi

Rakentaja webinaari
17.02.2022
JÄRJESTIMME ENSIRAKENTAJILLE SUUNNATUN RAKENTAJA WEBINAARIN keskiviikkona 16.2.2022

Päätös webinaarille syntyi halusta auttaa ensirakentajia ymmärtämään paremmin rakentamisen alkuvaiheen askelia silloin kun talonrakentamista ollaan suunnittelemassa ja harkinnassa on muuttovalmis tai sisusta itse  talopaketti.

Tässä rakentaja-webinaarissa pyysimme muutamia alansa asiantuntijoita kertomaan rakentajalle olennaisista asioista ja avaamaan sitä, mitä jo alkumetreillä tulee ottaa huomioon. Omaa päätöksentekoa ja rakentamisen prosessiin lähtemistä helpottaa, kun tietää mistä lähteä liikkeelle ja millaista apua eri kumppaneilta voi odottaa.

Jos rakentaminen voi olla sinulle tulevaisuudessa ajankohtaista, kannattaa tutustua tähän ensirakentajille suunnattuun Dekotalon rakentaja-webinaariin, jonka tallenteen pääset katsomaan alta. Webinaarin tarkoitus on avata solmuja ja vastata mieltä askarruttaviin kysymyksiin.

Ensirakentaja webinaari

Webinaarissamme käymme läpi, mitä tontin valinnassa tulee huomioida sekä kuinka asiassa edetään. Uuden kodin sijainnin lisäksi alkumetreillä olennaista on ottaa selvää laina-asioista, jotta oman talopaketin budjetti on itselle sopiva ja oman unelman suunnittelun raamit rahoituksen puolesta tiedossa. Kokenut vastaava työnjohtaja avaa rakennuttajan vastuut ja kertoo millaisilla askelmerkeillä lähdetään liikkeelle, kun mukaan kumppaniksi täytyy hankkia eri asiantuntijoita. Webinaarissa kerromme myös, millaisissa asioissa talopaketteja tarjoava talomyynnin ammattilainen auttaa, missä vaiheessa talofirmoihin kannattaa olla yhteydessä ja miten paljon suunnitteluapua saat. Tämä matka on tärkeä, eikä sitä suinkaan voi tehdä yksin.

Koska kaikkeen liittyy olennaisesti myös budjetointi ja rakentamisen kustannukset mietityttävät usein eniten, webinaarissa puhutaan myös avoimesti rahasta ja siitä, missä sitä voi tarvittaessa säästää ja mihin sitä tulee varata, jotta ikäviltäkin yllätyksiltä voitaisiin välttyä.

 SUUNTAA ANTAVAAT ESIMERKKILASKELMAT, jotka avaavat hieman eri kustannusportaita. Parhaan mahdollisen tiedon saat, kun otat yhteyttä asiantuntevaan talomyyjään, joka tekee teille sopivien suunnitelmien pohjalta tarkemman kustannuslaskelman.

Muissa kustannuksissa voi olla suuriakin eroja aina maantieteellisesti sekä tilanteen ja tarpeen vaihdellessa. Esimerkiksi maatyöt voivat kustantaa esimerkkilaskelmassa esitetyllä tavalla tai nousta erikoistapauksissa korkeammiksi, kun kyseessä vaikka paaluttaminen. Mm. Näistä  Tuulitutkan Valtteri Välimäki  puhuu omassa puheenvuorossaan. Vastaavan työnjohtajan rooli rakennushankkeessa on merkittävä, sillä  vastaava työnjohtaja pystyy auttamaan oman kodin rakentajaa ymmärtämään prosessia rakentamisen eri vaiheissa.  Vastaavan työnjohtajan  tehtäviin kuuluu vastata tehdyn työn laadusta, säännöksistä ja määräyksistä. Useasti ensirakentajalle on epäselvää esimerkiksi, mikä on pääsuunnittelijan ja vastaavan mestarin ero. Myös näihin kysymyksiin saat vastaukset  webinaaritallenteesta.

Esimerkkilaskemassa ei oteta kantaa tontin vuokrakustannuksiin tai tontin hintaan, sillä tonttien hinnat vaihtelevat eri kaupunkien ja tontin sijainnin mukaan. Tontin hankinnassa voidaan päästä verrattain edullisin kuluin, kun taas toisaalta vain taivas on rajana. Tontin hankintaan vaikuttaa moni asia ja siksipä on vaikeaa arvioida talon rakentajan asuinpaikkakuntaa, haaveita sekä realiteetteja.

Tonttia etsiessä kannattaa seurata asuinalueen kunnan tonttihakuja, olla aktiivinen ja ns. jalkautua sekä olla ehdottomasti ensisijaisesti olla yhteydessä  asiantuntevaan kiinteistövälittäjään. Kiinteistövälittäjät saavat tiedon myyntiin tulevista tonteista ja tontit saattavat mennä hyvinkin nopeasti. Tonttiin sekä sen prosessiin pureutuu erinomaisesti  rakentaja-webinaarissa  avaa  RE/MAX kiinteistövälittäjä Tarja Muikku.

Valmistalo webinaari
Talon rakennus webinaari
Rakentamisen kustannukset
Esimerkkilaskelmassa on käytetty uutuusmallisto Smartin talomallia, jonka hinta on laskettu webinaarin aikaisen Uudenmaan alueen hintatason mukaan. Halusimme tuoda tässä reilusti esille korkeimman hinnoitteluportaan juuri maantieteellisesti ajatellen. Uusimaa on kustannuksiltaan korkein ja saman talomallin saa kustannuksiltaan huokeammin esimerkiksi Keski-Suomeen, Varsinais-Suomeen tai Pirkanmaalle. Tilatessasi Dekotalon talomallistoa esittelevän talokirjan, saat mukana Smart malliston esitteen sekä alueittain tehdyn hintalistan.

Talomallistoissa tietyt ominaisuudet on määritelty talopakettiin ns. vakiona kuuluviksi, jolloin suunnittelijat ovat miettineet ratkaisut tarkkaan niin toiminnallisuuden kuin talon ominaisuuksien ja hinnoittelun kannalta. Kun talopakettiin  halutaan lisätä tai muuttaa siihen tehtyjä ratkaisuja, osa voi olla toteutettavissa niin, ettei se vaikuta varsinaisesti suunnitellun talopaketin hintaan, kun taas osa halutuista muutoksista voi tuoda lisähintaa. Hintaan voivat vaikuttaa mm. terassin suurentaminen, pergolan lisääminen tai kattomallin ja ulkoverhouksen muutokset. Näistä omassa puheenvuorossaan kertovat talomyyjämme Sanni Pohjonen sekä Aarnematti Keinänen.

Kun talonrakentamisen rahoitus ja omat laina-asiat mietityttävät, on oleellista käydä keskustelua pankin asiantuntijoiden kanssa. Kuuntele  Markus Sourun, aluejohtaja  OmaSp, rehellinen puheenvuoro siitä, mitä tulee budjetissa huomioida ja pystyykö pankki esimerkiksi ennustamaan lainan korkotason. Pankki on paras mahdollinen kumppani arvioimaan kotitalouksien maksukykyä ja vakuuksia, joten  rakentamisen rahoittamisesta  kannattaa olla matalalla kynnyksellä yhteydessä alojensa asiantuntijoihin.  OmaSp palvelee  mielellään asiakasta alusta saakka. Yhteydenoton jälkeen saat ohjeita siitä, millaisia dokumentteja tarvitset maksuvaraa ja vakuuksia varten sekä mitä olisi syytä tietää itse hankkeesta.

Webinaarissa vastataan ilmoittautuneiden lähettämiin ennakkokysymyksiin. Sen lisäksi alansa ammattilaiset puhuvat selkeästi ja rehellisesti rakentamisen eri vaiheiden tarpeista ja siitä, mitä prosessissa on hyvä huomioida.

Luotettavan kumppanin valinta rakentamisen matkalle on oleellista. Lisäksi omien vastuiden tiedostaminen on tärkeää. Katsomalla webinaarin saat käsityksen siitä, millaisia vaiheita ja vastuita matkan aikana on tulossa.

Valitsemalla itselleen sopivat kumppanit ei matkaa tarvitse tehdä yksin eikä sokkona. Eri alojensa ammattilaiset ovat valmiina auttamaan juuri sinua!

Dekotalon osaava kumppani webinaarissa oli Jukka Pätynen, jonka teknisestä toteutuksesta vastasi Jukka Pätynen ja Koirakuvat.fi. Webinaarin juontajana toimi ihastuttava Saara Kylmänen.

 

WEBINAARIN PUHUJAT

  • TONTTI JA KIINTEISTÖASIAT
    Tarja Muikku / kiinteistövälittäjä  RE/MAX
  • RAKENTAMISEN RAHOITUS JA LAINA-ASIAT
    Markus Souru / aluejohtaja  OmaSp
  • RAKENNUTTAJAN VASTUUT JA VASTUUHENKILÖT
    Valtteri Välimäki / vastaava työnjohtaja  Tuulitutka
  • ENSIASKELEET KOHTI OMAA UNELMAA
    Sanni Pohjonen ja Aarnematti Keinänen /  Dekotalon talomyynti