Toteutamme vaativat aluerakentamisen hankkeet
Dekotalo on vaativien hankkeiden toteuttaja. Olemme toteuttaneet useita aluerakentamishankkeita, joista osa on rakennettu kokonaan valmiiksi, aina maatöistä pihojen viimeistelyyn. Osassa kohteista on ulkopuolinen rakennuttaja, jonka tontille olemme rakentaneet muuttovalmiit Dekotalot. Asiakkaalle aluerakentaminen on vaivaton valinta, sillä alue rakennetaan kerralla valmiiksi, jolloin alueen kokonaissuunnittelu (esim. liittymät) voidaan toteuttaa samalla kerralla ja alueesta saadaan yhtenäinen.
AS OY TAMPEREEN HOLVASTIN VIRTA –
MYYNTI ON ALKANUT!
Esittelyssä haluttu Holvasti
Uusia laadukkaita pientaloja Holvastin alueelle
As Oy Tampereen Holvastin Virta – yhtiössä tulee olemaan neljä kaksikerroksista paritaloa ja yksi kaksikerroksinen erillistalo, yhteensä 9 asuntoa.
Asunnot ovat kooltaan 90m²- 101m² Taloihin kuuluu myös oma varasto. Autopaikka sijaitsee talon vieressä, piha-alueet tehdään valmiiksi ja lisäksi alueelle rakentuu oma ulkoleikkipaikka.
Tilaa esite
Asu mukavasti viriilissä ja voimakkaasti kehittyvällä Tampereella, Holvastin viihtyisällä asuinalueella. Holvastin Virran modernit kodit rakentuvat hyvien kulkuyhteyksien varrelle, monipuolisten palveluiden läheisyyteen ja upean luonnon äärelle.
Palvelut lähelläsi
Asuinalue on erityisesti lapsiperheiden suosiossa sen rauhoittavan luonnon, turvallisen ympäristön, monipuolisten palveluiden sekä loistavan sijainnin vuoksi. Nämä kaikki yhdistyvät mutkattomasti toimivaksi kokonaisuudeksi. Tampereen keskusta on käden ulottuvilla ja rakentuva asuinalue kävely- tai pyöräilyetäisyydellä päiväkodeista, kouluista sekä kaupoista. Palveluita on laajemmalti tarjolla Linnainmaalla, jonne on vain muutamien kilometrien matka.
Luonto lähelläsi
Holvastin kaupunginosa kasvaa ja kehittyy huomioiden ympäristön vaatimukset ja säilyttäen vehreät puistoalueet. Luonnon helmaan pääset heti kotioveltasi, sillä Holvastin Virran asuinaluetta ympäröivät viisi eri puistoaluetta. Aivan vierestä löytyvät Katistonpuisto ja Kaukolaisenpuisto. Kaukajärvi on lähellä ja tarjoaa uimarantojen lisäksi myös talviuintimahdollisuuden.
Kulkuyhteyksien varrella
Holvastin alueelta on hyvät bussiyhteydet ja linja 6 vie ketterästi Tampereelle B-vyöhykkeen lipulla. Autolla keskustaan ajaa vain 15 minuutissa.
Elämäsi koti
Holvastin Virran modernit pientalot vastaavat tämän päivän perheiden asumistoiveita. Asuntojen pohjaratkaisut on huolella suunniteltu ja neliöt hyödynnetty tehokkaasti. Kaksikerroksisiin koteihin kuuluu parveke, katettu terassi, viihtyisä piha sekä autopaikka. Eikä unohtaa sovi alueen omaa ulkoleikkipaikkaa.
Päämakuuhuoneesta omalle parvekkeelle
Asuntojen oleskelutilat ja keittiö sijoittuvat ensimmäiseen kerrokseen, josta pääsee suoraan katetulle terassille sekä omalle pihalle. Isot ikkunat tuovat kotiin valoa ja avaruutta. Ensimmäisessä kerroksessa on yksi makuuhuone ja loput makuuhuoneet on sijoitettu toiseen kerrokseen. Myös sauna, pesuhuone ja kodinhoitohuone löytyvät toisesta kerroksesta. Yläkerran päämakuuhuoneesta on käynti omalle parvekkeelle. Lisäksi paritalojen päämakuuhuoneissa on tilava vaatehuone, joka mahdollistaa vaikka etätyöpisteen sijoittamisen makuuhuoneen yhteyteen.
Sisustus tekee kodistasi viihtyisän
Holvastin Virran kodit sisustetaan kauniilla ja laadukkailla materiaaleilla. Kohteille on suunniteltu neljä erilaista sisustusmaailmaa, joista voit valita mieleisesi. Sisustusmaailmat on esitelty tarkemmin erillisessä esitteessä. Lattialämmitys ja tasokkaat kodinkoneet lisäävät kodin asuinviihtyvyyttä.
TUTUSTU NELJÄÄN ERI SISUSTUSMAAILMAAN ERILLISESTÄ ESITTEESTÄ
Etsimme jatkuvasti uusia mahdollisuuksia aluerakentamishankkeiden toteuttamiseksi
Ostamme tontteja
Tarjoa meille tonttia Uusimaalta!
Ostamme tontteja, joissa rakennusoikeutta yli 400 k-m2. Purkukuntoiset rakennukset eivät ole este.
Ota yhteyttä
Kimmo Kurkela
p. 050 379 6900
kimmo.kurkela@dekotalo.fi
Tai jätä yhteydenottopyyntö oheisella lomakkeella.
Referenssejä
Espoon Kalliopuisto
Brinkinmäki, Espoo
Kiiltomadontie, Vantaa







