Asiakastarinat

Dekotalolta saimme meidän näköisen kodin

Saaraisten perhe viihtyy Espooseen rakennetussa uudessa kodissaan, saivathan he tarpeitaan vastaavan kodin, joka on heidän näköinen.

Isojen remonttien sijaan tuntui järkevämmältä rakentaa suoraan itselle sopiva talo

 

”Tilapäinen mielenhäiriö” naurahtaa Laura Saarainen kysyttäessä syytä miksi he päättivät alkaa rakentaa taloa. Laura ja Ville Saarainen sekä perheen pojat, 5-vuotias Onni ja 3-vuotias Aamos asuivat aikaisemmin paritalossa puolentoista kilometrin päässä nykyisestä kodistaan. Vaikka perhe tykkäsi paritalostaan, lisää tilaa tarvittiin ja omakotitalosta haaveiltiin.

Saaraiset kävivät katsomassa muutamia valmiita taloja, mutta heidän makuun mieleistä taloa ei tuntunut löytyvän, joten isojen remonttien sijaan tuntui järkevämmältä rakentaa suoraan itselle sopiva talo. ”Monessa talossa olisi meidän makuun mennyt keittiöt, lattiat ja kylpyhuoneet uusiksi. Joten ei tuntunut järkevältä sijoittaa paljon rahaa pari vuotta vanhaan omakotitaloon, johon olisi lisäksi tehty isolla rahalla remonttia” Laura tuumaa.

Dekotalo valikoitui joustavuuden ja kokonaistoimituksen myötä.

 

Kovin kauan pariskunta ei talonrakentamista miettinyt, sillä ajatus nousi esiin ensimmäisen kerran heinäkuussa ja sopivaa tonttia etsiessään he tekivät sattumalta loistolöydön syyskuussa, josta löivät kaupat pian lukkoon. Ennen varsinaista rakentamista ja talosuunnittelua piti kuitenkin tontilta purkaa vanha rintamamiestalo pois, johon meni pari kuukautta. Talosuunnittelussa pariskunta painotti kahta asiaa: haluttiin valmistalotoimitus, koska ei oltu valmiita rakentamaan itse.

Lisäksi talotoimituksen tuli olla joustava sen suhteen, että materiaaleja ja kalusteita voi tilata talotoimittajan valikoiman ulkopuolelta. Kriteerit täyttäviä talotoimittajia ei ollut kuin kourallinen joiden joukosta Dekotalo valikoitui joustavuuden ja kokonaistoimituksen myötä. ”Me haluttiin jättää toimituksesta keittiö ja portaat pois, lisäksi haluttiin esimerkiksi mikrosementtilattia alakertaan, ja näiden muutosten suhteen Dekotalo oli kaikista joustavin. Me saatiin meille sopiva kokonaistoimitus, missä Dekotalo rakentaa talon ja me voidaan tilata muualtakin juttuja projektin lomassa” Laura iloitsee.

Talomallina oli Deko 179 Moderni, jota muokattiin perheelle sopivaksi

 

”Oikeastaan Ville suunnitteli koko pohjan sisällöt niiden raamien mukaan mitä oli annettu” Laura kertoo. Isoimmat muutokset alkuperäiseen malliin olivat terassi ja parveke, lisäksi taloa vähän pidennettiin ja ikkunoita mitoitettiin uusiksi.

Haaveiden talo olisi ollut julkisivultaan musta ja tasakattoinen, mutta asemakaava vaati harjakattoisen ja yleisilmeeltään vaalean talon. Koska tontti oli muuten täydellinen, tehtiin ulkoasun suhteen kompromissi. Muita rajoitteita 1 100-neliöinen tontti ei juuri tuonut ja talon asemoinninkin teki Villen täti, joka on sisustusarkkitehti.

 

Suurin osa maaleista ja laatoista löytyi helposti Dekotalon laajasta sisustusvalikoimasta

 

Sisustukseen pariskunta panosti, sillä he ovat tarkkoja siitä, miltä heillä kotona näyttää. ”Portaat oli tosi tärkeä elementti ja ikkunat tietysti, joissa päädyttiin mustiin. Myös keittiö oli merkittävä ja yleisesti halusimme, että on paljon valoa ja ikkunoita” Laura tiivistää.

Jotta perhe sai yksilöllisen ja heidän näköisen kodin, tilasivat he portaat muualta ja keittiö teetettiin puusepällä. Myös muut kiintokalusteet ja alakerran mikrosementtilattia hankittiin itse. Suurin osa maaleista ja laatoista löytyi helposti Dekotalon laajasta sisustusvalikoimasta. Dekotalo hyvitti ne materiaalit ja kalusteet, jotka pariskunta hommasi itse.

Meidän näköinen koti.

 

Varsinaiset rakennustyöt alkoivat tontilla kesäkuussa maanrakennustöillä ja itse talo nousi nopealla tahdilla ja perhe pääsi muuttamaan uuteen kotiin seuraavan vuoden helmikuussa. Pihatyöt pariskunta aloitti kesän kynnyksellä ja pensasaita saatiin istutettua sekä siirtonurmikko asennettua.

Täysin tyhjästä ei pihatöitä kuitenkaan tarvinnut aloittaa, sillä aiemmin asutetulla tontilla oli valmiiksi istutuksia, joita pyrittiin jo rakennusvaiheessa säästämään. Nyt kahdeksan kuukautta talossa asuneet Saaraiset eivät voisi olla tyytyväisempiä kotiinsa. ”Tämä on meidän näköinen koti” luonnehtii Laura ja Ville talostaan.