Unelmien valmistalo
Dekotalon Kotiarkkitehtipalvelussa otamme huomioon kaikki tarpeelliset näkökohdat. Meidän tavoitteemme on rakentaa juuri teille suunniteltu, yksilöllinen muuttovalmis koti. Aloita matka kohti unelmiesi valmistaloa ottamalla yhteys lähimpään Dekotalon myyntiedustajaan!
Toiveiden koti, teille suunniteltu
Oman kodin suunnittelu alkaa ideoista ja unelmista. Joskus valmis pohjaratkaisu istuu täydellisesti oman unelmien kodin raameihin, mutta useimmiten ei. Meidän mielestä oikeassa kodissa pohjaratkaisu, julkisivu ja sisustus muokataan unelmien mukaan, eikä toisinpäin. Kodin hankinta on pitkäaikainen sijoitus, eikä siksi oman elämän suurimpia haaveita kannata istuttaa joustamattomiin talopohjiin sopiviksi. Haluamme auttaa sinua saamaan tyyliltään ja laadultaan koko elämän kestävän, unelmien kodin. Sinun näköisen kodin.
“Dekotalolla kaikki muutokset tehtiin mutkattomasti ja soljuvasti. Osaan meidän ehdotuksista jopa tarjottiin alkuperäistä kustannustehokkaammin toteutettavia ratkaisuja, mitä pidän erinomaisena asiakaspalveluna.” – Niilekselän perhe
Dekotalon Kotiarkkitehtipalvelu auttaa sinua kotisi suunnittelussa. Mikään asia ei ole liian pieni kerrottavaksi edustajallemme: pohjaratkaisu, talon tyyli, perheen erityistarpeet, kustannusarvio, lämmitystapa, kaavan tai ympäristön asettamat haasteet. Me autamme sinua laatimaan niistä unelmiesi kodin. Voit sopia tapaamisen, vaikka sinulla ei olisi vielä tonttiakaan. Kysy lisää maksuttomasta Kotiarkkitehtipalvelusta tai varaa suunnittelupalaveri oheisella lomakkeella.
Toiveiden koti, teille suunniteltu


Tontin valinta
Tontin valinta, tontin ilmansuunnat ja erityispiirteet (tasamaa/rinne), kaavamääräykset

TALOMALLIN VALINTA
Alustavan talomallin ja talotyypin valinta. 1- tai 2-kerrosmalli, paritalo, rinnetalo

Unelmat ja tarpeet
Perheen tarpeet, unelmat ja haaveet. Erityistoiveet ja harrastukset.

Kustannusarvio ja budjetti
Kustannusarvio koko hankkeelle ja talon osuus budjetissa. Muuttovalmis vai sisusta itse -toimitussisältö

Uusi koti hahmottuu
Pohjaratkaisun luonnostelu ja tarkentavat yksityiskohdat.

Tyylisuunnan valinta
Talon tyylisuunta: Moderni, Klassinen, Perinteinen, Avara, Avara Plus

Toimituksen laajuus ja hinta
Ulkopuoliset varusteet, autokatos/talli, terassit ja katokset.

Tilaussopimus
Talohanke liikkeelle ja kiinteä valmistusaika sopimukseen